perjantai 16. elokuuta 2013

Paavillinen rankaisuretki Venetsian maille

1509 paavi ei ollut yhtään tyytyväinen Venetsian tasavaltaan, joka oli vallannut useita kaupunkeja Romagnassa. Liittokunta, jossa olivat mukana Ranska, Espanjan kuningas, Saksan keisari, paavin omat joukot ja Italian pikkuvaltioiden edustajia oli sopinut tasavallan palauttamiseta ruotuun jo vuonna 1508.

Tämä sotien vaihe tarjosi taustan eiliselle  fiktiiviselle ottelulle.

Paavillisena marssitin kentälle kolme battagliaa:
Ferrante Gonzaga komensi koko osastoa keskiverto komentoarvolla

Ratsuväen battagliaa komensi Orsini
alaisinaan italialaista gendarme ratsuväkeä (2 yksikköä raskasta ratsuväkeä)
 kevyen ratsuväen ampujia ja varsijousimiehiä (kevyttä ratsuväkeä, aseina arkebuusit/ jalkajouset, palkkasotureita)

jalkaväen ensimmäinen battaglia - nimeämätön komentaja
Firenzeläisiä ja landsknechtejä (2 yksikköä piikkejä  - palkkasoturilisäsäännöllä.)
Paavin sveitsiläiskaartia (1 yksikkö hilparimiehiä- 2 käden aseet lisäsäännöllä.)
Italialaisia ja saksalaisia arkebuusimiehiä (2 yksikköä arkebuusimiehiä - palkkasotureita)

Jalkaväen toinen battaglia - nimeämätön komentaja
Gascognelaisia apujoukkoja (1 piikkiyksikkö, 1 varsijousiyksikkö - palkkasoturilisäsäännöllä.)
Grisoneja, eli Harmaan liiton sveitsiläisiä ( 1 piikkiyksikkö - ei sveitsiläisten lisäsääntöjä, palkkasotureita.)
ja saksalaisia arkebuusimiehiä (arkebuusiyksikkö - palkkasotureita.)

Vastassa oli Venetsialainen kenttäarmeija komentajanaan joku Archangelo, joka maineensa puolesta oli keskinkertainen komentaja

Ratsuväkeä venetsialaisella oli vain raskaita elmetejä ( 3 yksikköä)

Etummainen jalkaväki battaglia sisälsi
Parasta italialaista piikkimiestä (3 yksikköä, palkkasotureita)
ja la Serenissiman kuuluisia ampujia (2 arkebuusi palkkasoturijoukkoa)

Reservibattaglia
Piikkejä (2 yksikköä, palkkasotureita) ja varsijousimiehiä (2 yksikköä)

Pisteissä minulla oli hienoinen ylivoima, mutta tilanne vaikutti melko tasaväkiseltä.

Maasto oli tasaista, pienten metsäsaarekkeiden pilkkomaa ja keskellä taistelualuetta oli kaksi peltoaukeaa, joiden sovimme antavan näkösuojaa ampuma-aseilta, mutta olevan muuten ilman peliteknistä merkitystä.

Taisteluun lähdettiin pöydän vastakkaisista kulmista. Omat joukkoni lähtivät kolonnina vasemmalla 2. battaglia, kärjessä komentaja, perässään ampujat ja sitten piikit. Keskellä eteni ratsuväki - myös ampujat edellä. Oikealla laidalla vastaavasti jalkaväkeä ampujat edellä piikit perässä.

Vastutsajan kolme battagliaa olivat peräkkäin. Ratsuväki edellä taisteluvalmiina, etummainen battaglia kolonnana valmiina levittäytymään vasemmalle ja reservibattaglia muodon perällä taisteluvalmiina.

Alkukierroksien aikana oma ratsuväkeni eteni verkkaisesti ja jalkaväkeni reippaasti.
Vastustajan kolonna eteni hitaahkosti, reservibattaglia hyvin hitaasti ja ratsuväki vihdoin liikkeelle lähdettyään ravasi melkein rynnäkköetäisyydelle vasemmasta sivustastani, joka oli edelleen.

Pelin kulkua leimasivat epätavallisen runsaat kömmähdykset komentoheitoissa. Nähtyään etummaisena marssineet ranskalaiset varsijousimiehet - edelleen marssikolonnassa - Venetsian valioratsuväki kannusti ratsunsa täyteen laukkaan... suoraan poispäin joukoistani. Tämä kömmähdys oli yksi pelin merkittävimmistä. Ennenkuin ratsuväki ehti palata olin saanut ampujani riveihin ja ensimmäisen piikkineliön tukemaan heitä. Ratsuväen häröily aiheutti myöskin ruuhkaa ja tukki reservibattaglialta etenemistiet kosketukseen.

Taistelun keskivaiheessa pääsin kärjessä olevilla ampujillani aiheuttamaan tappioita toisaalta vastustajan kärkiratsuväelle, toisaalta hänen vasemman laitansa  eteneville piikeille. Joista yksi vielä komentosekaannuksen vuoksi vietti useamman kierroksen pelikentän ulkopuolella.

Venetsialaisen ongelmana oli joukkojen saapuminen taistelukentälle vähitellen. Ratsumiehet ja piikkineliöt saivat kyllä ampujani turvautumaan piikkineliöiden tarjoamaan suojaan, ja viimein paikalle saapuneet arkebuusit pellon suojasta alkoivat kuluttaa ampuvien yksiköideni kestävyyttä.

Ampumisen heikentämät piikkineliöt jäivät molemmat vuorollaan käsikähmässä kakkosiksi ja murtuivat. Venetsian ratsuväen kärkijoukko murtui ampumiseen, toinen osasto karautti uljaaseen käsikähmään ja kolmas - kenraalin kompuroitua komentonsa - pakeni oman reservibattagliansa läpi takamaastoon.

Ratsuväenkahakassa paavillinen ratsuväkikään ei saanut taistelukosketukseen kuin yhden osaston. Muutaman onnekkaan nopanheiton jälkeen raskaita tappioita kärsineet Orsinin pojat saivat venetsialaisen ratsuväen ajettua karkuun ja murrettua ratsuväkibattaglian.

Vastustajan taistelutahto alkoi tässä vaiheessa olla murtunut ja paavilliset osastot etenivät kaikilla rintamilla. Lähitaistelukosketusta ei kuitenkaan ollut ja pelkkä ampuminen ei riittänyt murtamaan venetsialaisen joukkoja - ennenkuin venetsialaisen tappioita kärsinyt arkebuusiyksikkö yritti saarrostaa liian ahnaasti edennyttä kevyttä ratsuväkeä. Sivusta lähietäisyydeltä ammuttu  mahdollisuustuli kuitenkin pysäytti tämän yrityksen ja mursi lopullisesti toisen vastustajan kolmesta battagliasta.

Viihdyttävä peli-ilta, jossa toki yllättävän suureen rooliin nousivat muutamat epäonnistuneet ja kömmähtäneet komentoheitot. Niitä tuli kyllä molemmille osapuolille, mutta varsinkin venetsialaisratsuväen viinitauko taistelun alkuvaiheessa aiheutti seurauksia läpi koko taistelun.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti